Search

Esteettömyys Oulun katurakentamisessa

QR Code

Esteettömyys Oulun katurakentamisessa

Tämän työn tavoitteena oli selvittää kadunrakentamiseen liittyviä esteettömyysnäkökohtia. Työn tilaajana toimi Oulun kaupungin katu- ja viherpalvelut. Oulun kaupungilla oli keväällä 2013 tarve selkeyttää katurakentamisen esteettömyysohjeistustaan ja luoda malli, jossa esitettäisiin, mitä esteettömyystoimenpiteitä suunnittelijoiden tulisi ottaa huomioon uusia kaupunginosia ja niiden liikenneväyliä suunniteltaessa. Työn tavoiteena oli siis tehdä katsaus siihen, mitä Suomen laki sanoo esteettömyydestä katurakentamisessa ja millä tavalla Oulussa on esteettömyyttä suunniteltu ja kuinka siinä on onnistuttu. Lopuksi tavoitteena on kerätä yhteen ja perustella erilaisia suunnittelukäytäntöjä ja luoda ohjeistuslista uusien alueiden suunnittelijoille.

Työmenetelmäksi vakiintui lähdeainestoselvitys, jossa lakitekstien ja suunnitteluohjeiden lisäksi käytettiin runsaasti erilaisia Oulun ja muiden kaupunkien teettämiä suunnitelmia ja suunnitteluoppaita. Työssä käsitellään esteettömyyttä koskevia lakeja ja esitellään esteettömyyttä. Käsittelyn pääpaino on Oulun kaupungin esteettömyysohjelmassa, tehtyjen katujen saneeraussuunnitelmissa ja eri kaupungin osien esteettömyysselvityksissä.

Selvitysten perusteella huomattiin, ettei lainsäädäntö juuri käsittele kadunrakentamisen esteettömyyttä, vaikka rakennusten esteettömyydestä on määräyksiä useammassakin laissa. Kaupunkeja vertailemalla saatiin selville, että Turku ja Tampere ovat hiukan edellä Oulua esteettömyysasioissa, sillä niissä esteettömyyssuunnitelmia on tehty jo varhemmin ja niitä on myös ehditty toteuttaa. Oulun osalta havaintoina oli suunnitelmien suuri määrä ja toteutuksen keskeneräisyys. Ohjeistuksen suurin huomio oli suojateiden merkityksen korostuminen esteettömässä katurakentamisessa.

Saved in:
Kysy apua / Ask for help

Content Cannot be Displayed

Chat content cannot be displayed due to cookie settings. To view the content, modify your cookie settings to allow the following categories: Chat Services.

Cookie Settings