Haku

Voiman Venäjä

QR-koodi

Voiman Venäjä

Voiman Venäjä -raportti tarkastelee Venäjän nykytilaa ja tulevaisuutta turvallisuuden näkökulmista.

Raportin tavoitteena on lisätä turvallisuutta koskevaa tietoisuutta ja ymmärrystä Venäjästä. Lisäksi tavoitteena oli kehittää alan tutkimusosaamista ja tutkimusyhteistyötä. Osallistujina oli myös opiskelijoita ja uransa alussa olevia nuoria tutkijoita, jotka saivat työskentelyssä arvokasta oppia. Hankkeessa yhdistyivät myös tutkijoiden ja viranomaisten välinen osaaminen, ja tätä yhteistyötä kehitetään jatkossa entistä järjestelmällisemmin.

Voiman Venäjä –raportti toteutettiin puolustusministeriön, sisäministeriön ja ulkoministeriön toimeksiannosta, ja puolustusministeriön koordinoimana. Raportti on jatkoa kerran hallituskaudessa tilatulle puolustusministeriön Venäjä –selvitykselle: Haasteiden Venäjä ilmestyi vuonna 2008 ja Muutosten Venäjä vuonna 2012.

Hankkeessa keskityttiin kolmeen pääteemaan: Venäjän ulkopolitiikka, sotilaallinen puolustus ja puolustusteollisuuden resurssit ja sisäinen kehitys.

Kolmen teemaryhmän työskentelyyn osallistui vuoden aikana yli 40 asiantuntijaa yliopistoista, tutkimuslaitoksista ja viranomaistahoilta. Teemaryhmien tehtävä oli arvioida ilmiön nykytilaa ja muutos- ja jatkuvuustekijöitä. Lisäksi tarkasteltiin vaikutuksia Venäjän vakauteen ja Suomi-Venäjä -suhteisiin sekä vaikutuksia Suomen, lähialueen ja kansainvälisen turvallisuuden kannalta. Hankkeessa toteutettiin myös Venäjän tulevaisuutta luotaava ennakointityöskentely.

Raportti on hankkeeseen osallistuneiden asiantuntijoiden työskentelyn tulosta, ja kukin teemaryhmä vastaa omasta luvustaan annetun tehtävänannon perusteella. Raportti ei siten edusta valtionhallinnon näkemystä.

Tallennettuna:
Kysy apua / Ask for help

Sisältöä ei voida näyttää

Chat-sisältöä ei voida näyttää evästeasetusten vuoksi. Nähdäksesi sisällön sinun tulee sallia evästeasetuksista seuraavat: Chat-palveluiden evästeet.

Evästeasetukset