Abstract

The theme of my research is spirits smuggling and its control on the northern coast of the Gulf of Bothnia during the prohibition. Smuggling is a crime in which required orders of importing and exporting goods are not followed. This research concentrates on the import of spirits (smuggling) and smuggling of spirits in the mainland. The research does not focus on other crimes against the prohibition such as selling, possession, storage and production of spirits. In this research I concentrate on smuggling as a social phenomenon. One of the most crucial questions in the research is to clarify how spirits smuggling was practised, by whom and why. The intention is to show how people tried to conceal the activity and how smuggling changed during the prohibition. I will also bring out how smuggling was seen in the work of the authorities and in life in general in the area in question. I present the smugglers according to their profession, age and place of domicile. In this way I try to draw up a picture of a “typical” smuggler during the prohibition. In the same context I debate what made people break the law so widely and in such a fragrant way?

After the prohibition came into force spirits smuggling started quite slowly at the bottom of the Gulf of Bothnia. In 1924 the railways lost their position as the most important smuggling route. Maritime routes and spirits ships took their position. The main reason for this change was that bigger amounts of spirits could be brought to the region and could be delivered to other parts in the North of Finland. Because smuggling had moved to sea smugglers were obliged to think of good hiding places for spirits due to the great amounts of spirits. The sea and the islands were utilized in hiding the spirits. In the first years of the prohibition the proportion of local inhabitants was rather small. A typical smuggler was a worker under 30 years of age, from Helsinki, carrying some 20 litres of spirits. Together with the spirits ships smuggling changed into the hands of local people, because they were well acquainted with the sea, the islands and the shores of their region. The biggest vocational group of smugglers was that of working men. Economic profit both for the carrier and the boss was a great temptation for smuggling.

There were great difficulties in controlling the prohibition immediately after the law had come into force. The attitude of the people becomes the biggest problem. General opinion did not consider prohibition necessary. Part of the citizens even favoured the actions of smugglers. The reason for this was their need of spirits.

Tiivistelmä

Tutkimukseni aiheena on alkoholin salakuljetus ja sen valvonta Perämeren rannikolla kieltolain aikana. Salakuljetus on rikos, jossa ei täytetä vaadittavia määräyksiä tavaraa maahan tuotaessa tai maasta vietäessä. Tutkimukseni keskeisimpiä kysymyksiä on selvittää, miten alkoholin salakuljetusta harjoitettiin, ketkä sitä tekivät ja miksi. Tarkoitus on osoittaa, miten toiminta pyrittiin salaamaan ja miten salakuljetus muuttui kieltolain aikana. Tuon myös esille, miten salakuljetus näkyi tutkittavalla alueella viranomaisten työssä ja seudun elämässä. Salakuljettajiin perehdyn ammatin, iän ja kotipaikkakunnan mukaan. Näin pyrin luomaan kuvan ”tyypillisestä” kieltolain aikaisesta salakuljettajasta. Samassa yhteydessä pohdin, mikä sai ihmiset niin laajasti ja räikeällä tavalla rikkomaan lakia.

Kieltolain voimaanastumisen jälkeen alkoholin salakuljetus alkoi Pohjanlahden perällä varsin verkkaisesti. Vuonna 1924 rautatiet menettivät asemansa tärkeimpänä salakuljetusreittinä. Tilalle tulivat merireitit ja pirtulaivat. Muutoksen suurimpana syynä oli, että meritse pystyttiin tuomaan seudulle suurempia määriä pirtua ja toimittamaan pirtua siten muuallekin Pohjois-Suomeen. Salakuljetuksen siirtyminen merelle pakotti salakuljettajat miettimään pirtujen piilotuspaikkoja suurten litramäärien takia. Pirtun piilottamisessa käytettiin hyväksi merta ja saaria.

Kieltolain alkuvuosina seudun asukkaiden osuus salakuljetuksesta oli vähäinen. Tyypillinen salakuljettaja oli alle 30-vuotias työmies Helsingistä, jolla oli mukanaan noin 20 litraa pirtua. Pirtulaivojen myötä salakuljetus siirtyi paikkakuntalaisille, koska he tunsivat seudun meren, saaret ja rannat. Salakuljettajien suurimman ammattiryhmän muodostivat työmiehet. Suuri houkutus salakuljetukseen oli siitä saatava taloudellinen hyöty niin pirtukuskille kuin pirtuisännällekin.

Kieltolain valvomisessa oli heti lain voimaanastuttua suuria vaikeuksia. Suurimmaksi ongelmaksi nousee asenne kieltolakia kohtaan. Kieltolaki oli luonteeltaan laki, joka ollakseen tehokas olisi vaatinut kaikkien suuren tuen. Lainsäädännön teho ja vaikutukset riippuvat ensi sijassa siitä, vastaako laki kansan yleistä oikeustajuntaa ja onko se tarkoituksenmukainen. Yleinen mielipide ei katsonut kieltolakia välttämättömäksi. Osa kansalaisista jopa suosi salakuljettajien toimia. Syynä tähän oli kansalaisten alkoholin tarve. Paine ympäröivästä yhteisöstä samoin kuin valvontaviranomaisten omat asenteet vaikuttivat siihen, että koko kieltolain ajan osalla heistä oli vaikeuksia motivoitua työtehtävien hoitamiseen.