Abstract

My dissertation studies public reception of the works of Ilmari Kianto (1874–1970). The guiding principle of my study is contextual analysis, which is a fruitful approach to the primarily social themes of Kianto’s works. The reception of contemporaries of Kianto did not focus so much on the aesthetic properties of his works but rather on their significance in the societal context of the era in which they were published. Later research into Kianto’s reception has focused on his currently canonised descriptions of Finnish folk life, Punainen viiva (The Red Line) and Ryysyrannan Jooseppi (Jooseppi from Ryysyranta) that are his most valued works from an aesthetic point of view. The purpose of my doctoral dissertation is to bridge the gap that both literary history and research literature have left behind. My study shows that all Kianto’s works — including his lyrics and novels — are invariably tied in with the most pressing societal, political and ethical issues of their time. Based on his works and how they were publicly received, Kianto can be perceived as being a significant participant in the debate on social questions and he brought many social issues to the attention of the public. When Kianto demanded freedom of religion and legalisation of civil marriage in his works, he received considerable support from his contemporaries, but this also led to blasphemy charges. Furthermore, my dissertation shows that the later public image of Kianto does not do any justice to the views of his contemporaries because the image highlights his reputation for being a ruthless “butcher” on the side of the Whites in the civil war, which is a view based on a certain widely distributed propaganda article. Observed through his public reception as a whole, Kianto was generally seen as being a spokesman for the poor and as a pacifist through his book Elämän ja kuoleman kentältä (From The Field of Life and Death), which he completed after the civil war in 1918 but which was rejected by publishers and published first in 1928. Kianto’s sentencing to a correctional institution for attempted high treason during the Finnish Winter War was the most tragic event for his literary reputation, which meant that he was expelled from the Writer’s Union and disfavoured all the way through until the 1950’s.

Tiivistelmä

Väitöskirjani käsittelee Ilmari Kiannon (1874–1970) tuotannon julkista reseptiota Suomessa. Tutkimustani on ohjannut kontekstuaalinen analyysi, joka on ollut Kiannon teosten voittopuoleisesti yhteiskunnallisten teemojen kannalta hedelmällinen lähtökohta. Kiannon aikalaisvastaanotossa eivät korostuneet niinkään teosten esteettiset ominaisuudet, vaan teosten merkitys ilmestymisaikansa yhteiskunnallisessa kontekstissa. Myöhempi Kiannon tutkimuksellinen reseptio on keskittynyt tuotannon esteettisesti korkeatasoisimmiksi arvostettuihin ja suomalaisen kirjallisuuden kaanoniin nousseisiin kansankuvauksiin, Punaiseen viivaan ja Ryysyrannan Jooseppiin, jotka ovat jättäneet varjoonsa Kiannon muun tuotannon. Kiannon koko tuotannon läpikäyvää reseptiota käsittelevän väitöskirjani tarkoitus onkin täyttää sitä aukkoa, joka sekä kirjallisuushistorialta että tutkimuskirjallisuudelta on Kiannon osalta jäänyt. Tutkimukseni osoittaa, että Kiannon teokset nivoutuvat aina lyriikkaa ja romaanituotantoa myöten aikansa polttavimpiin yhteiskunnallisiin, poliittisiin ja eettisiin kysymyksiin. Kiantoa voidaankin teosten ja vastaanoton pohjalta pitää aikansa merkittävänä yhteiskunnallisena keskustelijana ja monien sosiaalisten ongelmien esilletuojana. Kiannon teosten vaateet lainsäädännön päivittämisestä modernin ajan ihmisen aatemaailmaa vastaavaksi muun muassa uskonnonvapauden ja siviiliavioliiton laillistamisen puolesta saivat aikalaisvastaanotossa runsaasti vastakaikua, mutta toivat myös jumalanpilkkasyytteitä. Tutkimukseni osoittaa myös, että Kiannosta jälkipolville muotoutunut julkisuuskuva ei tee oikeutta Kiannon koko aikalaisvastaanotolle, josta on jäänyt elämään lähinnä Kiannon maine säälimättömänä valkoisena ”lahtarina” yhden tietyn ahkerasti levitetyn propaganda-artikkelin takia. Koko vastaanoton kautta tarkasteltuna Kianto nähtiin yleisesti köyhälistön puolestapuhujana ja sisällissodan jälkeen jo vuonna 1918 valmistuneella teoksellaan Elämän ja kuoleman kentältä myös sodan vastustajana, joka joutui kustantajien hylkäämäksi ja sai ko. teoksensa julkaistua vasta vuonna 1928. Kiannon talvisodan aikaan saama kuritushuonetuomio sotapetoksen yrityksestä oli Kiannon kirjailijamaineen kannalta traagisin tapahtuma, joka merkitsi hänen erottamistaan Kirjailijaliitosta ja vuosikymmenen kestänyttä hylkimistään vastaanotossa aina 1950-luvulle asti.