Tiivistelmä

Kansainväliset lapsen ja vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevat yleissopimukset velvoittavat parantamaan toimintarajoitteisten nuorten mahdollisuuksia saada palveluja yhdenvertaisesti. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin nuorten tuen ja avun tarvetta ja saantia terveydenhoitajalta ja lääkäriltä toimintarajoitteisilla ja muilla nuorilla sekä erityisesti tyydyttämätöntä tuen ja avun tarvetta sosiodemografisten tekijöiden mukaan. Tutkimuksessa käytettiin valtakunnallisen Kouluterveyskyselyn 2017 aineistoa (n=138 972). Aineisto analysoitiin ristiintaulukoinnilla, χ2-merkitsevyystestillä ja logistisella regressioanalyysillä. Noin 14 prosenttia nuorista arvioi, että heillä oli jokin vakava toimintarajoite eli vaikeuksia näkemisessä, kuulemisessa, liikkumisessa, muistamisessa, oppimisessa tai keskittymisessä. Nuorista, jotka ilmoittivat tarvinneensa tukea ja apua terveydenhoitajalta, kymmenesosa (10%) ei ollut sitä saanut. Tyydyttämätön tuen ja avun tarve oli yleisempää toimintarajoitteisilla (19%) kuin muilla (9%) nuorilla. Lääkäriltä tukea ja apua tarvinneista nuorista noin joka kuudes (16%) ei ollut saanut sitä. Tyydyttämätön tuen ja avun tarve oli yli kaksi kertaa yleisempää toimintarajoitteisilla nuorilla (28%) muihin nuoriin verrattuna (13%). Toimintarajoitteisilla nuorilla oli yli kaksinkertainen riski jäädä ilman tarvitsemaansa tukea ja apua muihin nuoriin verrattuna tarkasteltaessa sekä terveydenhoitajalta että lääkäriltä saatavaa tukea ja apua, vaikka sosiodemografiset tekijät vakioitiin. Toimintarajoitteisilla nuorilla on muita nuoria enemmän hyvinvointiin ja terveyteen liittyviä tuen tarpeita, joista osa voi jäädä tunnistamatta, ja nuori voi kokea jäävänsä ilman tukea ja apua. Erot toimintarajoitteisten ja muiden nuorten välillä ovat suuria, mikä on haaste yhdenvertaisuuden toteutumiselle. Koulu- ja opiskeluterveydenhuollolla on keskeinen rooli näiden hyvinvointierojen kaventamisessa ja yhdenvertaisuuden edistämisessä.