Tiivistelmä

Myeloomassa luuytimen pahanlaatuiset plasmasolut syövyttävät luustoa ja tuottavat poikkeavaa valkuaista, paraproteiinia. Myelooman hoito aloitetaan, mikäli potilaalla todetaan hyperkalsemia, munuaisvaurio, anemia tai lyyttisiä luustopesäkkeitä. Näiden kohde-elinvaurioiden lisäksi tietyt laboratorio- ja luuston kuvantamislöydökset ovat nykyään hoidon aloittamisen aihe. Kliininen taudinkuva vaihtelee paljon ja määräytyy pitkälti tautisolukon geneettisten muutosten mukaan. Vaikka laajasti käytetty autologinen kantasolusiirtohoito ja 15 viime vuoden aikana käyttöön saadut myelooman patofysiologisiin avainkohtiin vaikuttavat lääkkeet ovat parantaneet erityisesti nuorempien potilaiden ennustetta. Yksittäisten potilaiden ennuste on hyvin vaihteleva. Erityisesti suuren riskin potilaille tarvittaisiin nykyistä tehokkaampia hoitoja.

Abstract

Multiple myeloma is characterized by proliferation of malignant plasma cells in the bone marrow with monoclonal protein in the serum and/or urine. Active treatment of the disease is initiated when associated with specific biomarkers or end-organ damage, i.e. anemia, renal insufficiency, lytic bone lesions or hypercalcemia. Genetic background of the disease has a substantial impact on the clinical course. Although overall survival of younger patients has increased with the wide use of autologous stem cell transplantation and the introduction of novel drugs, new therapeutic strategies are needed for patients with high-risk disease.