Tiivistelmä

Ilon ja muiden myönteisten tunteiden merkitystä korostetaan eri elämänalueilla osana ihmisten hyvinvointia ja onnellisuutta. Erityisesti lapsuuteen liittyvissä diskursseissa myönteiset tunteet kytkeytyvät luonnolliseksi osaksi lasten elämää. Iloon liittyvä aiempi tutkimus on painottunut yksilöllisten kokemusten tarkasteluun ja väitöstutkimuksessani laajensin näkökulmaa iloon suhteissa rakentuvana ja aktiivisena tekemisenä (Karjalainen, 2021). Tutkimusaineisto koostui laajasta varhaiskasvatuksen arjessa kerätystä video- ja havainnointiaineistosta. Tutkimuksen tulosten mukaan ilolla on keskeinen rooli varhaiskasvatuksen arjen suhteiden muotoutumisessa. Erityisesti lasten vertaissuhteissa ilon avulla alleviivataan kahdenvälisiä suhteita ja samalla suljetaan toisia ulkopuolelle. Opettajat performoivat iloa korostaakseen lapsen onnistumisia ja kannustavat lapsia osallistumaan yhteiseen toimintaan. Lasten ja opettajien välisissä ilon hetkissä perinteiset kasvattaja/kasvatettava -asetelmat horjuvat. Tutkimuksen tulosten mukaan arjen ilon hetkiin antautuminen luo otollisen maaperän suhteissa rakentuvalle toimijuudelle. Tutkimus nostaa esille myös kriittisiä kysymyksiä koulutuksen, tässä tapauksessa erityisesti varhaiskasvatuksen arjesta. Kohtaako yleinen diskurssi iloisesta koulusta ja päiväkodista arjen todellisuuden?

Abstract

The significance of joy and other positive emotions is emphasized in multiple life areas. Indeed, joy is considered to be part of the well-being and happiness of human beings. In particular, the prevailing discourses related to childhood consider positive emotions to be a natural part of children’s lives. In my doctoral thesis, I broadened the examination from the traditional perspective of individual experiences of joy to understand joy as relationally constructed and lived and as active doings (Karjalainen, 2021). According to the study findings, based on analysis of broad video recordings and observation notes of everyday life in early childhood education settings, the performed joys shaped children’s everyday lived relations. In children’s peer relations, joy was a means to underline the bonds between children and also a means to exclude others. While performing joy, teachers emphasized children’s success and encouraged them to participate in their preferred activities. Within shared moments of joy, the traditional teacher–learner roles became blurred. Surrendering into shared joyous moments created a favorable soil for establishing relational agency. The study raises critical questions related to the prevailing discourses in early childhood education. Does the general discourse that highlights a happy school and a happy early childhood education meet the reality of everyday life in these settings?