Pro gradu -tutkielmani tarkoituksena oli kartoittaa vanhemmuuden nykytilaa juniorijääkiekossa. Halusin tietää, millaiseksi juniorijääkiekkoilijoiden vanhemmat käsittävät vanhemmuutensa tarkastelemalla heidän vanhemmuuttaan menneisyydestä nykyhetkeen ja tulevaisuuteen johtavalla akselilla juniorijääkiekon kontekstissa. Työni taustalla olivat kansalliset ja kansainväliset pyrkimykset siihen, että urheiluharrastus tukisi lapsen ja nuoren kasvua entistä kokonaisvaltaisemmalla tavalla.

Työni teoriaosuus koostui kahdesta kokonaisuudesta: juniorijääkiekosta ja vanhemmuudesta. Aloitin kuvaamalla juniorijääkiekkoa pelaajien, valmentajien ja vanhempien yhteistyönä, jonka onnistumisesta riippuu pitkälti se, miten hyvin harrastuksen urheilullisiin ja kasvatuksellisiin tavoitteisiin päästään. Tämän jälkeen tarkastelin vanhemmuutta vanhempana (eli äitinä tai isänä) olemisena ja toimimisena, johon sisältyy kokonaisvaltainen huolenpito alaikäisestä, ja jonka merkitys korostuu ennen muuta lapsen identiteetin kehityksessä sekä nuoren sosiaalistumisessa ja hyvinvoinnissa.

Tutkittavat olivat Oulun Kärppien juniorijääkiekkoilijoiden vanhempia. Aineisto sisälsi 46 vastausta, jotka kerättiin nettikyselyn avulla 15.5.–2.11.2015. Tutkimuskysymykset koskivat vanhempien kokemuksia juniorijääkiekosta, osallistumista lastensa urheiluharrastukseen, käsityksiä kasvatuksesta sekä toiveita lastensa tulevaisuuden suhteen. Aineiston analyysissä käytin fenomenografista neljän vaiheen analyysimallia.

Vanhempien kokemukset juniorijääkiekosta olivat suurelta osin positiivisia ja he katsoivat onnistuneensa kasvattajina hyvin. Vanhemmuuden vahvuuksina nousivat esille ennen muuta vanhempien tuki, kannustus ja läsnäolo lapsen elämässä. Suurimmat haasteet liittyivät ajankäyttöön ja arjen hallintaan sekä vuorovaikutustaitoihin. Vanhemmat toivoivat lapsilleen etenkin mahdollisuutta kokeilla taitojaan urheilijoina, sosiaalista menestystä, liikunnallista elämäntapaa sekä terveyttä.