Tiivistelmä. Pro gradu -tutkielmani aiheena oli talousnäkökulma eduskuntakeskusteluissa vuoden 1937 mielisairaslain ja vuoden 1956 kansaneläkelain säätämisessä. Tarkoituksenani oli selvittää, miten kansanedustajat eri aikoina ovat perustelleet eduskunnassa päätöksentekoa taloudella. Tärkeimpiä tutkimuskysymyksiäni olivat seuraavat: Miten talousnäkökulma on vaikuttanut hallituksen/valiokuntien esityksiin? Miten se on vaikuttunut eduskunnassa käytyyn keskusteluun? Miten eduskunta suhtautui mielisairaisiin tai eläkeläisiin? Tutkimusmenetelmänä käytin retoriikan tutkimista. Retoriikkaa voi luokitella sen mukaan, mihin kielenkäytön tasoon huomio suunnataan. Näin voidaan erottaa puheiden tai esitysten retoriikka, argumentoinnin retoriikka ja trooppien tai kielikuvien retoriikka. Eduskunnassa esitettyjä puheita on helppo pitää vaikeaselkoisina ja ikävinä, mutta kun ottaa avuksi retorisen luennan, debateista ja puheista voi löytää runsaasti poliittisesti merkittävää ja kiinnostavaa asiaa.

Mielisairaslain ja kansaeläkelain aikaan eduskunnan pöytäkirjoihin ei merkitty edustajien puoluetaustaa, joten tein mielisairaslain ja kansaeläkelain äänestyksistä havainnollistavat taulukot. Niiden avulla oli luontevampaa analysoida puolueiden puoluekuria ja yksittäisten edustajien äänestyskäyttäytymistä. Mielisairaslain taustalla vaikutti rotuhygieeninen ajattelu. Sen periaatteena oli uhka perinnöllisten vikojen jatkuvasta lisääntymisestä. 1900-luvun alun rotuhygienian suurin kiinnostuksen kohde oli mielisairaiden, epileptikoiden ja kehitysvammaisten määrän selvittäminen. Räikeimmin se näkyi suomalaisessa lainsäädännössä vuonna 1935 hyväksytyssä sterilisaatiolaissa: Suomessa tehtiin rotuhygienian perusteella 7530 sterilisaatiota vuosina 1935–1970.

Kahden tutkimani lain keskusteluja verrattuani voin todeta, että mielisairaslain eduskuntakeskusteluihin kansanedustajista osallistui pienempi osa kuin kansaneläkelain käsittelyissä. Oli myös hyvin mielenkiintoista havaita, miten eri tavalla eduskunta suhtautui mielisairaisiin ja eläkkeensaajiin. Ensimmäisiä pidettiin lähinnä kuluerinä valtiontaloudelle, eikä mielisairaiden hoidon kehittämistä nähty tärkeänä asiana. Eläkkeensaajiin eduskunta suhtautui suopeammin, koska jokainen eduskuntapuolue halusi kohentaa ja parantaa heidän asemaansa ja toimeentuloansa, vaikka keinoista oltiin erimielisiä.