Tiivistelmä. Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkitaan suomenkielisissä julkisissa kantaaottavissa teksteissä esitettyjä näkemyksiä konsensuskonferenssin käytöstä, tavoitteista ja hyödyllisyydestä. Tutkielman aihe on alun perin Tanskassa 1980-luvulla kehitetty keskustelevan demokratian menetelmä, jota kutsutaan suomeksi konsensuskonferenssiksi tai konsensuskokoukseksi. Konsensuskonferenssi on asiantuntijoita ja niin sanottuja tavallisia kansalaisia yhdistävä tapahtuma, jossa osallistujat keskustelevat jostain etukäteen sovitusta ajankohtaisesta aiheesta. Konsensuskonferenssin tavoitteena on tuottaa politiikkasuosituksia ja vaikuttaa päätöksentekoon. Konsensuskonferenssien ja muiden keskustelevan demokratian menetelmien tarkoitus on luoda demokraattista keskustelua, jossa kaikki marginalisoidutkin yhteisöt ja ryhmät saavat äänensä kuuluviin. Keskusteleva demokratia pyrkii korjaamaan perinteisen edustuksellisen demokratian epäkohtia. Edustuksellinen demokratia on 2000 -luvulla nähty riittämättömänä

Tutkielmassa analysoidaan Suomessa 1980 -luvulta lähtien käytyä konsensuskonferenssia käsittelevää julkista diskurssia. Tutkielman aineisto sisältää lääketieteellisiä julkaisuja sekä yhteiskuntatieteellisiä tekstejä. Tutkielman mukaan julkisuudessa esitetyistä näkemyksistä voidaan erottaa neljä diskurssia, jotka käsittelevät konsensuskonferenssien demokraattisuutta ja käytännöllisiä hyötyjä sekä konsensuskonferenssien järjestämiseen vaadittua työtä ja näkemyksiä siitä, mitä konsensuksella tarkoitetaan. Tutkielman mukaan keskustelusta puuttuu lähes kokonaan kriittinen suhtautuminen konsensuskonferensseja kohtaan. Tämä voidaan nähdä menetelmän tulevaisuuden kannalta huolestuttavana asiana. Menetelmän kehittyminen ilman kriittistä näkökulmaa voi johtaa näennäiseen demokraattiseen keskusteluun, jolloin menetelmän alkuperäiset ihanteet inkluusiosta ja osallistavuudesta ovat vaarassa kadota.