Tiivistelmä. Pro gradu -tutkielmani käsittelee Kuusamon rautatiehanketta Suomen itsenäistymisen ja talvisodan välisellä ajanjaksolla. Kyseessä on edelleen enemmän tai vähemmän vireillä oleva toteutumaton hanke rautatien puuttuessa kyseiseltä paikkakunnalta. Raideliikenteen merkityksen ollessa tänä päivänä huomionarvoinen muun muassa ilmastokysymyksen vuoksi, tarkastelee tutkielmani raideliikenteen historiaa ja aikaa, jolloin rautatieverkon rakentaminen oli vielä vilkasta. Tutkimusajanjaksolla tehtiin myös lopulliset, vielä tänä päivänä voimassa olevat ratkaisut nykyisen Koillismaan rautatiekysymyksessä.

Tutkielmani kannalta keskeisin tutkimuskirjallisuus koostuu Valtionrautateiden historiateoksista, Kuusamon historiaa käsittelevistä paikallishistorioista ja -tutkimuksista sekä muun muassa teollisuuteen, talouteen, infrastruktuuriin sekä maanpuolustukseen liittyvästä tutkimuskirjallisuudesta. Lähdeaineistoni koostuu seuraavista: Pohjois-Suomessa ilmestyneet sanomalehdet, valtiopäivien keskustelupöytäkirjat sekä asiakirjat, Kuusamon kunnanvaltuuston pöytäkirjat sekä rautatiehankkeessa mukana olleiden toimijoiden ja viranomaisten tekemät rautatiekirjat ja muut aineistot. Tutkimusotteeni on historiallis-kvalitatiivinen. Tutkimus etenee pääosin kronologisesti prosessin eli rautatiehankkeen etenemisen mukaan huomioiden lähdekriittiset peruskysymykset.

Suomen itsenäistyessä maan rautatiepolitiikka ja myös Kuusamon rautatiehanke muuttuivat maan sisäiseksi kysymykseksi ja kehyksiksi muodostuivat talouselämä, maanpuolustus ja valtakunnan yhdistäminen. Ratapolitiikkaa ohjasivat eduskunnassa kuitenkin pitkälti paikallisintressit kansanedustajien pyrkiessä saamaan ratoja omille seuduilleen. Näitä paikallisintressejä pyrittiin kitkemään pois laatimalla useampivuotisia rautatierakennuslakeja asiantuntijoiden johdolla. Rautateiden rakentaminen oli myös aluepolitiikkaa, jossa syrjäseutuja pyrittiin kytkemään tiiviimmin valtakunnan yhteyteen asutustoiminnan ohella ja toisaalta pääsemään runsaiden luonnonresurssien, etenkin metsävarojen yhteyteen valtioperiferiassa, johon Kuusamo ja muu Pohjois-Suomi laskettiin. Maa- ja metsätalousvaltaisessa Suomessa luonnonresurssit olivat merkittävässä roolissa ulkomaankaupan kannalta.

Tutkielmani osoittaa teollisuuden ja valtakunnallisen kehityksen vahvan roolin ratakysymysten ohjaajana, toisin kuin varsinkin paikallishistorialliset teokset, jotka ovat keskittyneet paikallisten toimijoiden välisiin ristiriitoihin koskien Kuusamon radan suuntakysymystä. 1920-luvulla sahatavara eli vahvaa nousukautta, mikä suosi ratojen rakentamista rannikolla sijaitseville sahalaitoksille ja satamiin. Suhdanneherkkä sahateollisuus ajautui 1920- ja 1930-luvun taitteen laman myötä vaikeuksiin, kun taas korkeampiasteinen maan sisäosissa sijainnut puunjalostusteollisuus pystyi nostamaan tuotantoaan. Ratapolitiikkaa punnittiin myös suhteessa kasvaneeseen maantieliikenteeseen ja edelleen käytössä olleisiin ja hinnoiltaan edullisiin uittoihin. Näin ollen suhdannevaihtelut ja liikenteen kokonaiskehitys joko edistivät tai heikensivät paikallisten rata-aktiivien vaatimuksia ja niiden perusteluja.