Tiivistelmä. Suomenhevonen on ainoa alkuperäinen hevosrotu Suomessa ja Suomen kansallishevonen. Suomenhevosen yksilömäärä on suhteellisen pieni, eikä geenivirtaa tule rotuun muualta, sillä suomenhevosta halutaan jalostaa omana puhtaana rotunaan. Pieni yksilömäärä ja rodun edustajien maantieteellinen sijoittuminen lähinnä vain Suomen alueelle saa aikaan tiettyjen piirteiden yleistymisen ja geneettisen monimuotoisuuden vähenemisen, kun sukua olevat yksilöt lisääntyvät keskenään. Ihmisen tekemällä valinnalla eli jalostuksella on myös suuri merkitys siihen, mitkä yksilöt pääsevät lisääntymään ja näin siirtämään geenejänsä tuleville sukupolville. Tässä työssä tutkin suomenhevosen geneettisen monimuotoisuuden tilaa, jalostuksen vaikutusta suomenhevosrotuun sekä sitä onko suomenhevosen neljän eri jalostussuunnan välillä geneettisiä eroja.

Suomenhevosen tehollinen populaatiokoko vaihtelee suuresti nukleaarisen SNP-datan ja mitokondrio-DNA:n perusteella laskettujen kokojen välillä. Geneettistä muuntelua tulee siis huomattavasti enemmän äitilinjojen ja tammojen puolelta. Suomenhevosen sukusiitosaste on muihin hevosrotuihin verrattuna pieni, mutta tulee nousemaan ajan kuluessa, sillä uutta geneettistä materiaalia ei tule rodun ulkopuolelta.

Ihmisen jalostuksen avulla aikaansaamaa suuntaavaa valintaa voidaan huomata suomenhevosen rakenteellisissa ominaisuuksissa ja väreissä, sekä niiden jakautumisessa suomenhevosrodun yksilöiden välillä. Jalostuksen vaikutus on myös huomattavissa suomenhevosen genomissa.

Suomenhevosissa suositaan monipuolisuutta ja sopusuhtaista rakennetta, mikä voidaan huomata esimerkiksi askellajigeenin DMRT3 suhteen, jonka heterotsygootti genotyyppi on huomattavasti homotsygootteja genotyyppejä yleisempi suomenhevosten keskuudessa. Suomenhevosten perimässä esiintyy siis enemmän monipuolisuutta suosivia geenialleeleja, kuin alleeleja, jotka suuntaisivat suomenhevosen suoriutumista vain yhden ominaisuuden suhteen.

Suomenhevosrodulle on määritelty neljä jalostussuuntaa: juoksija-, ratsu-, työ- ja pienhevonen. Eri jalostussuunnan hevosia käytetään usein eri käyttötarkoituksiin ja ne eroavatkin ominaisuuksiltaan. Kuitenkaan suuria geneettisiä eroja käyttölinjojen välille ei ole toistaiseksi muodostunut.

Suomenhevosen geneettinen monimuotoisuus vaikuttaa nykytutkimuksen perusteella olevan suhteellisen hyvällä tasolla, vaikkakin tehollisen populaatiokoon pienuus onkin huolestuttavaa. Näiden asioiden huomioiminen esimerkiksi jalostuksessa voi parantaa suomenhevosrodun tilaa ja siten taata rodun säilymisen tulevaisuudessa.