Tiivistelmä. Kesykissa (Felis catus) on domestikoitunut muoto afrikanvillikissasta (Felis lybica), joka on koko Afrikan mantereella tavattava ja monenlaisisissa elinympäristöissä esiintyvä yleispeto. Afrikkalainen villikissa eroaa saalistuskäytöksessään monista muista kissaeläimistä kyvyllään saalistaa erityyppisiä ja erikokoisia eläimiä ravinnokseen.

Ihmisten siirtyessä Lähi-Idässä metsästäjä-keräilijöiden elintavasta ja maanviljelyyn, syntyi uudenlainen ihmislähtöinen ekosysteemi, jossa viljan varastoinnin houkuttelemat jyrsijät houkuttelivat asutuksen lähelle muuten hyvin arat ja piilottelevat afrikanvillikissat. Domestikaatioprosessissa kesykissa on muuttunut muiden domestikoituneiden lajien tapaan, mutta säilyttänyt kotieläinten joukossa poikkeuksellisen hyvin alkuperäiset vaistonsa ja rakenteensa. Kesykissan vain osittainen sopeutuminen ihmisen kotieläimeksi on ollut mahdollista johtuen niiden vuosituhansia kestäneestä ensisijaisesta roolista tuholaisten torjunnassa, jossa suuri osa kesykissoista elää yhä tänäkin päivänä.

Jyrsijät eivät kuitenkaan ole ainut saalistyyppi, vaan myös muut eläinryhmät, joista merkittävimpänä linnut, joutuvat metsästyksen kohteeksi. Kesykissa myös saalistaa, vaikka ihminen ruokkisi sitä, mikä tekee vapaana liikkuvista lemmikkikissoista merkittävän toimijan ravintoverkossa.

Ihminen toiminnan vuoksi kesykissaa tavataan paitsi lemmikkinä, myös villiintyneinä, kaikilla mantereilla paitsi Etelämantereella, ja sitä pidetään yhtenä kaikista haitallisimmista vieraslajeista, joka on aiheuttanut useita sukupuuttoja. Se kykenee siis elämään ja lisääntymään menestyksekkäästi alkuperäisistä elinoloistaan huomattavastikin poikkeavissa ympäristöissä., Nopea lisääntyminen ja domestikoituneen eläimen kyky elää ihmisen läheisyydessä saaden suojaa ja ravintoa yhdistettynä jatkuvaan saalistukseen ovat tehneet kissasta tuhoisan monille hauraille ekosysteemeille.

Ilmasto, kasvillisuus ja muut elinympäristön piirteet vaikuttavat ulkona liikkuvan ja elävän kesykissan selviytymiseen, mutta niiden vaikutuksia tunnetaan vain paikallisesti harvoista osista maapalloa, eivätkä tulokset ole yleistettävissä suoraan esimerkiksi ilmastovyöhykkeeltä toisille. Kesykissan ekologiassa on siis yhä merkittäviä tutkimusaukkoja