Ilmastonmuutos ja laadukkaiden vesivarojen turvaaminen ovat aikamme suurimpia haasteita. Suurin osa kasvihuonekaasuista on peräisin energiantuotannosta ja -käytöstä, ja muista lähteistä merkittävimpiä ovat maatalous ja jätehuolto. Elintarvikeketjun osuus on Euroopassa noin kolmannes kasvihuonekaasuista ja yli puolet vesistöjen rehevöitymisestä. Politiikan keinoin pyritään vastaamaan näihin haasteisiin ja kuluttajat ottavat ostopäätöksillään niihin lisääntyvässä määrin kantaa. Yritykset kohtaavat toimintaympäristön muutoksen lisääntyvinä velvoitteina ja kannustimina sekä uusina mahdollisuuksina. Energian ja kierrätyslannoitteiden valmistus elintarvikeketjun vajaahyödynnetyistä jäte- ja sivuvirtabiomassoista tarjoaa uuden mahdollisuuden biojalostamotoiminnalle. Vai tarjoaako? Millaisena se voisi olla kannattavaa, alueen elinvoimaisuutta tukevaa ja ympäristöodotukset lunastavaa, ja millä ehdoin? Entä millaisessa toiminnassa yritykset kokisivat mielekkääksi olla mukana? Näihin kysymyksiin voidaan perustellusti vastata vain tarkastelemalla vaihtoehtoisia, vielä toteutumattomia biojalostamotoiminnan järjestämisen tapoja todellisten alueiden toimintaympäristöissä, jotka eroavat toisistaan biomassoiltaan, etäisyyksiltään ja markkinoiltaan. Vaikka monet kysymykset ovat olleet vastaamatta, yritystoimintaa on jo käynnistynytkin, ja tarkastelemalla myös sitä sekä yritysten omia tulevaisuusvisioita voimme saada lisää aineksia vastauksiin. Tutkimus kohdistui Etelä-Savoon ja biomassojen ja niiden sijoittumisen vertailukohteena oli Satakunta. Hanke pyrki tuottamaan valtakunnallisesti soveltamiskelpoisia ratkaisuja. Lähestymistapa oli toimijoita osallistava ja pyrki yhteiseen tieteidenväliseen ongelmanasetteluun ja vuorovaikutteiseen ratkaisujen tuottamiseen. Apuna käytettiin päätösanalyyttistä monitavoitteisen ongelmanratkaisun lähestymistapaa ja skenaariotekniikkaa. Biomassapotentiaali arvioitiin suoraan käytännön toimijoilta saatujen ja tietokantaaineistojen ja paikkatietoaineistojen avulla, kuljetusmatkojen minimoinnissa sovelletiin lineaariseen optimointiin pohjautuvaa menetelmää ja energia-, ravinne- ja lopputuotemäärien arviointiin muodostettiin massa-, energia- ja ravinnetaselaskentamalli. Näiden tulosten ja liiketoimintamahdollisuuksien pohjalta muodostettiin eri optimointilähtökohtia heijastelevat vaihtoehtoiset toimintamallit. Toimintamallien liiketaloudellista tarkastelua, aluetalousvaikutusten panos-tuotosanalyysiä ja ympäristövaikutusten elinkaariarviointia herkkyysanalyyseineen seurasi eri arviointikriteerien painotus toimijoiden näkökulmasta. Tulosten perusteella tehtiin johtopäätöksiä elintarvikeketjun biomassoja hyödyntävästä biojalostamotoiminnasta yleisesti ja Etelä-Savon osalta erityisesti. Elintarvikeketjun jäte- ja sivuvirtabiomassoilla on paljon potentiaalia vesistöjen rehevöitymisen ja ilmastonmuutoksen hillinnässä. Merkittävimpiä ovat alkutuotannon massat, etenkin lanta, ja alueesta riippuen lisäksi elintarvikejalostuksen massat. Ilmastohyödyt ovat suurimpia, kun maksimoidaan uusiutumattoman energian korvaamista. Rehevöitymistä estää parhaiten ravinnesisällön tehokas hyödyntäminen keinolannoiteravinteiden korvaamiseksi. Ilmasto- ja vesistöhyötyjen täysimääräisyys edellyttää sekä energian että ravinteet huomioivaa biojalostamotoimintaa. Siksi mädätys on keskeinen käsittely, mutta kuivien massojen poltto lisää energiasaantoa pienin ravinnemenetyksin ja kompostointi hiilen pysyvyyttä maassa. Kannattavuuteen vaikuttavat eniten energiasaanto ja lämmön tehokas hyödyntäminen. Siksi käsittelylaitos on sijoitettava lämpöä kannattavasti käyttävän tuotantolaitoksen yhteyteen. Biojalostamotoiminta tarjoaa uusia liiketoimintamahdollisuuksia myös logistiikka- ja asiantuntijapalveluissa, päästökaupassa ja julkishyödykkeiden tuotannossa sekä yhteiskuntavastuun kaupallistamisen kautta. Uuden liiketoiminnan laaja käynnistyminen edellyttää kuitenkin uusia ajattelu- ja toimintamalleja sekä yhteiskunnan ohjauksen kehittymistä edelleen. Etelä-Savoon soveltuvat parhaiten koko ketjun sivuvirtojen yhteiskäsittely suurimmissa taajamissa ja hajautetut, maatalouden sivuvirtabiomassat kattavasti hyödyntävät käsittelylaitokset lämpöä käyttävien tuotantolaitosten yhteydessä.