Tämän väitöskirjatyön tarkoituksena oli selvittää eri kasvuasteilla korjattujen toisen sadon timotei- nurminatasäilörehun ja ensisadon puna-apilasäilörehun vaikutusta lypsylehmien rehujen syöntiin, ravintoaineiden saantiin ja maidontuotantoon. Vertailuruokinnoilla käytettiin ensisadon timotei-nurminatasäilörehuja. Työhön sisältyi kolme koetta, joissa tehtiin yhteensä neljä ensisadon ja neljä jälkisadon timotei-nurminatasäilörehua ja kaksi ensisadon puna-apilasäilörehua kussakin yhteydessä kahdella kasvuasteella. Säilörehuja tutkittiin maidontuotantokokeessa ja kahdessa ravitsemusfysiologisessa kokeessa. Jälkisadon rehujen syönti ja lehmien maitotuotos sekä vasteiden vaihteluväli olivat pienemmät kuin ensikasvusta korjattujen rehujen. Maitotuotos heijasteli muuntokelpoisen energian (ME) saantia eikä energian tai valkuaisen hyväksikäytössä havaittu eroja eri satojen välillä. Jälkisadon rehujen syöntiä ei rajoittanut kuidun sulatus, pötsin täyteisyys tai virtauskinetiikka. Pienempään syöntiin saattoi ainakin osittain olla syynä jälkisadossa runsaampana esiintyneet kasvitaudit, kuolleen kasvimassan osuus sekä rikkakasvit. Kahdella eri kasvuasteella korjattuja puna- apilasäilörehuja verrattiin vastaaviin timotei- nurminatasäilörehuihin sekä näiden seokseen. Ravitsemusfysiologinen koe tehtiin viidellä lypsylehmällä. Huolimatta pienemmästä syönnistä ja ME-saannista maitotuotos oli puna-apilaruokinnoilla samalla tasolla kuin timotei-nurminataruokinnoilla. Tämä viittaa parempaan ME:n hyväksikäyttöön puna-apilasäilörehuja syöneillä lehmillä. Korjuuajankohdan myöhästyttäminen vähensi timoteinurminatasäilörehujen syöntiä, mutta näytti lisäävän sitä puna-apilaruokinnoilla. Aikaisin korjatun puna-apilasäilörehun yllättävän pientä syöntiä ei selittänyt säilörehun sulavuus, käymislaatu, eikä pötsin täyteisyys, vaan se oli todennäköisimmin yhteydessä rehuannoksen ravintoaineiden epätasapainoon. Tähän viittaa se, että kun hyvin sulavaa, aikaisin korjattua puna-apilasäilörehua ja huonommin sulavaa, myöhään korjattua timotei-nurminatasäilörehua sekoitettiin, syönti lisääntyi selvästi. Vaikka puna-apilaruokinnoilla aminohappojen saanti oli runsaampaa kuin timotei- nurminataruokinnoilla, runsaampaa tuotosvastetta saattoi rajoittaa metioniiniaminohapon puute. Tähän viittaa metioniinin pienempi pitoisuus satakerran ruokasulassa ja plasmassa puna-apilaruokinnoilla. Typen saanti ja virtaus pötsistä satakertaan olivat suurempia puna-apilaruokinnoilla verrattuna timotei-nurminataruokintoihin. Typen hyväksikäyttö oli puna-apilaruokinnoilla heikompi kuin timotei-nurminataruokinnoilla, mutta se oli samalla tavalla kiinteästi yhteydessä rehuannoksen valkuaispitoisuuteen. Tämän tutkimuksen tulosten perusteella voidaan suositella puna-apilan käytön lisäämistä säilörehun raaka-aineena. Toisen sadon timotei-nurminatasäilörehujen ominaisuudet olisi hyvä ottaa huomioon, kun säilörehueriä kohdennetaan eri eläinryhmien ruokintaan.