Näöntarkkuutta on yritetty parantaa luonnollisesti jo yli sata vuotta. 1900-luvun avulla alussa William H. Bates kehitti oman metodinsa näkökyvyn luonnolliseen parantamiseen. Batesin metodia käytetään vielä nykypäivänäkin ja se toimii pohjalla monissa itseapuoppaissa, joissa annetaan ohjeita näön luonnolliseen parantamiseen. Internetistä löytyy monia onnistumistarinoita siitä, kuinka ihmiset ympäri maailmaa ovat päässeet eroon silmälaseista tekemällä erilaisia harjoitteita. Koska näön luonnollinen parantaminen on vähemmän tunnettu ilmiö Suomessa ja aiheesta löytyy todella vähän uutta tutkimustietoa, halusimme tehdä opinnäytetyömme tästä aiheesta.

Tutkimuksemme tarkoituksena oli kuvailla, onko itseapuoppaissa esitetyillä harjoitteilla vaikutusta näöntarkkuuteen ja onko niillä vaikutusta silmän taittovirheeseen. Halusimme myös kuvailla millaisiksi harjoitteet koetaan. Tavoitteena oli saada lisää tietoa näön luonnollisesta parantamisesta, jotta optikot osaisivat paremmin vastata aiheeseen liittyviin kysymyksiin.

Tietoperustaan yritimme kerätä uusimman tiedon taittovirheistä, niiden määrittelystä, hoidosta ja synnystä. Esittelimme myös näön luonnollisen parantamisen idean. Tutkimusmenetelmäksi valikoitui kvantitatiivinen interventiotutkimus. Tutkimukseen osallistui 12 koehenkilöä, jotka suorittivat erilaisia harjoitteita kahden viikon ajan. Tutkimusjoukolle tehtiin näöntarkastukset aluksi ja lopuksi. Tutkimuksessa vertailtiin alkutarkastuksessa saatuja refraktioita ja näöntarkkuuksia lopputarkastuksissa saatuihin arvoihin. Kyselimme myös koehenkilöiden kokemuksista.

Tutkimuksesta saatujen tulosten perusteella voidaan todeta, että harjoitteilla ei ole näöntarkkuutta tai taittovirhettä parantavaa vaikutusta. Itseapuoppaissa väitetään, että taittovirhe voi muuttua ihan muutamassa päivässä jopa kahden diopterin verran. Muutamalla koehenkilöllä refraktioon tuli muutosta 0.25 diopterin verran kahden viikon aikana. Emme usko, että olisimme saaneet pidemmällä tutkimusajalla yhtään parempia tuloksia.

Jatkotutkimuksen kohteena voisivat olla ikänäköiset henkilöt tai henkilöt, joilla on astigmatiaa. Tutkimusjoukko voisi olla suurempi ja harjoitteiden teko tiiviimpää. Topografiakuvat olisi myös hyvä saada ennen ja jälkeen tutkimuksen.