Haku

Tyhjää täynnä? : Syitä piilolasisovituksen puutteelliseen kirjaamiseen

QR-koodi

Tyhjää täynnä? : Syitä piilolasisovituksen puutteelliseen kirjaamiseen

Optikoilla on mahdollisuus ammattitutkintonsa lisäksi kouluttautua piilolasisovituksen asiantuntijoiksi. Koulutuksen suorittaneen optikon tulisi tehdä ja dokumentoida piilolasisovitus Optometrian Eettisen Neuvoston laatiman Hyvän piilolasisovituksen –ohjeistuksen mukaisesti. Hiljattain valmistuneessa tutkimuksessa (Rikkonen 2015) kävi ilmi, että optikoiden kirjaamiskäytännöt ovat kirjavia. Julkisuuslain 12 § mukaan jokaisella on oikeus saada häntä itseään koskevat tiedot asiakasrekisteristä.

Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvailla syitä piilolasisovituksen sisältämien tutkimustulosten kirjaamatta jättämiselle. Tavoitteena oli kysely- ja haastattelututkimuksen avulla ratkaista ongelmia, jotka vaikuttavat kirjaamisen puutteellisuuteen.

Työ toteutettiin kahdessa osassa satunnaisesti valituille Oulun alueella työskenteleville piilolasioptikoille. Tutkimuksen ensimmäisen vaiheen avoimella kyselyllä haimme vastauksia siihen, millaiset asiat vaikuttavat kirjaamatta jättämiseen. Toisen vaiheen haastattelussa haimme ideoita kirjaamattomuuden vähentämiseksi. Haastattelu pohjautui kyselyn tuloksista saatuihin teemoihin. Tutkimukseen osallistui yhteensä 11 piilolasioptikkoa, joista kolme osallistui myös haastatteluun.

Merkittävimpänä epäkohtana tutkimustulosten joukosta erottui asiakastietojärjestelmien ominaisuudet ja niiden hallinta. Tutkimukseen osallistuneet optikot kokivat tarvitsevansa koulutusta etenkin asiakastietojärjestelmien käyttöön sekä yleisesti piilolasisovitukseen ja sen kirjaamiseen liittyen.

Tutkimustamme voi hyödyntää optisen alan koulutustapahtumien aiheiden valintaan. Uutena ja mielenkiintoisena ideana tuli esille, että koulutusta voitaisiin järjestää myös toiminnallisen työpajan avulla, jolloin oppiminen olisi tehokkaampaa ja suoraan yhdistettävissä käytäntöön.

Tallennettuna:
Kysy apua / Ask for help

Sisältöä ei voida näyttää

Chat-sisältöä ei voida näyttää evästeasetusten vuoksi. Nähdäksesi sisällön sinun tulee sallia evästeasetuksista seuraavat: Chat-palveluiden evästeet.

Evästeasetukset