Haku

Suunnitelma optometrian opetusklinikan perustamiseksi Oulun ammattikorkeakoulussa

QR-koodi

Suunnitelma optometrian opetusklinikan perustamiseksi Oulun ammattikorkeakoulussa

Optinen ala on keskellä murrosta, jonka mukaisesti optometristien osaamisessa painotetaan refraktoinnin rinnalla yhä enemmän kliinistä osaamista silmien terveydentilan tutkimisessa. Koulussa suoritettavilla harjoitustunneilla opiskelijat pääsevät kuitenkin tutkimaan lähinnä toisiaan eli nuoria, terveitä silmiä. Kokemusta käytännön osaamisen harjoittelusta esimerkiksi iäkkäämpien asiakkaiden kanssa ei kerry ollenkaan. Valvotussa ympäristössä suoritetun harjoittelun määrä jää näin melko vähäiseksi, sillä työharjoittelussakin tutkimukset tehdään jo hyvin itsenäisesti.

Optometrian opetusklinikka mahdollistaisi monipuolisten, aitojen asiakastilanteiden kohtaamisen sekä tutkimisen koulussa valvotusti ja opettajien ohjauksessa. Se tarjoaisi opiskelijoille monipuolisemman näkemyksen eri ikäisten ihmisten silmien toiminnasta ja terveydestä. Näistä lähtökohdista Oulun ammattikorkeakoulu toivoi suunnitelmaa optometrian opetusklinikan perustamiseksi, kartoittaakseen resursseja, riskejä ja mahdolliseen toteuttamiseen vaadittavia lähtökohtia huomioon ottaen.

Työmme tavoitteena on laatia toimiva ja opetusklinikan perustamiseen sovellettava liiketoimintasuunnitelma. Tarkoitus olisi, että liiketoimintasuunnitelman pohjalta pystyttäisiin tulevaisuudessa perustamaan toimiva ja kannattava optometrian opetusklinikka Oulun ammattikorkeakouluun. Työn arvioinnissa on hyödynnetty ohjaajilta, sekä asiantuntijoilta saatuja palautteita, jotka ovat auttaneet työn viimeistelyssä kohti lopullista ja valmista versiota.

Valmistimme opinnäytetyömme projektimuotoisena, jonka tuotoksena loimme valmiin liiketoimintasuunnitelman optometrian opetusklinikan perustamiseksi Oulun ammattikorkeakoulussa. Kokosimme työmme tietoperustaa yrityksen perustamiseen liittyvien laki- ja lupa-asioiden, sekä sosiaali- ja terveysalan lainhallinnollisten säädösten kautta. Hyödynsimme työssämme myös opetusklinikkatoiminnasta jo aiemmin tehtyjä tutkimuksia. Projektin toteuttamisen apuna on käytetty suomalaista kirjallisuutta sekä Oulun ammattikorkeakoulun Avanto yrittäjyysohjelman opintoja.

Tallennettuna:
Kysy apua / Ask for help

Sisältöä ei voida näyttää

Chat-sisältöä ei voida näyttää evästeasetusten vuoksi. Nähdäksesi sisällön sinun tulee sallia evästeasetuksista seuraavat: Chat-palveluiden evästeet.

Evästeasetukset