Turvallisuusympäristömme on muuttunut epävakaammaksi. Voimapolitiikka on palannut ja sotilaallisen voiman käyttökynnys on madaltunut. Sotilaallisen maanpuolustuksen päämääränä on muodostaa ennaltaehkäisevä kynnys sotilaallisen voiman käytölle tai sillä uhkaamiselle sekä kyky torjua maahamme kohdistuvat hyökkäykset. Tämä säilyy puolustuksen prioriteettina myös 2020-luvulla, vaikka puolustus on sisällöltään ja toteuttamistavoiltaan nykyistä monimuotoisempaa. Puolustuksen perustana on jatkossakin yleinen asevelvollisuus ja vahva maanpuolustustahto. Teknologiamurros ja uudet toimintaulottuvuudet, kuten kyber ja avaruus, vaikuttavat puolustuksen kaikille osa-alueille. Tämä aiheuttaa kasvavia vaatimuksia joukoille, yksittäisen sotilaan osaamiselle ja toimintakyvylle, johtamiselle, puolustuksen järjestelmille ja materiaaliselle valmiudelle sekä logistiikalle. Puolustusjärjestelmää kehitetään kokonaisuutena ja pienilläkin muutoksilla on järjestelmän toimivuuteen merkittäviä vaikutuksia, jotka voivat kumuloitua hallitsemattomaksi järjestelmäriskiksi. Kriittisenä vaatimuksena kaikilla puolustusjärjestelmän osa-alueilla on määrällisesti riittävä ja osaava henkilöstö. Aiemmin tehtyjen henkilöstöleikkausten ja toimintaympäristöstä nousevien valmius- ja suorituskykyvaatimusten vuoksi henkilöstömäärä on saavuttanut kriittisen pisteen, joka vaatii korjaustoimenpiteitä. Puolustusyhteistyön merkitys Suomen puolustuskyvylle kasvaa. Toimintaympäristön luonne ja dynamiikat vaativat laaja-alaista kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä niin viranomaisten välillä kuin suhteessa kansalaisiin. Yhteiskuntapolitiikan ja lainsäädännön valmistelussa on huomioitava kansallinen turvallisuus ja puolustuksen toimintaedellytykset.