Tutkimuksessa paneudutaan Suomen perustuslain ja tämänhetkisen poikkeuslakina voimassa olevan valmiuslain suhteeseen. Sen yhtenä tarkoituksena on tarkastella niitä seikkoja, joihin olisi puututtava mahdollisessa tulevassa lainsäädäntötyössä, jotta valmiuslain poikkeuslakipohjaisuus saataisiin samalla muutettua. Tutkimuksessa tuodaan esiin, kuinka keskeisesti Suomen perustuslain perusoikeuksia poikkeusoloissa koskeva sääntely on kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin sidottua. Lisäksi esitetään vertailuja vastaavista muista eurooppalaisista sääntelymalleista. Erityisesti ensiksi mainitulla seikalla on myös aineellista merkitystä sen osalta, minkä sisältöiseksi valmiuslakia voidaan muuttaa ylipäätään. Valmiuslain voimassaollessa perustuslakia on muutettu niin, että valmiuslain tapaisessa sääntelyssä olisi helpommin täytettävissä perustuslain asettamat vaatimukset. Silti perustuslaki asettaa täysin perustellusti korkeat vaatimukset esimerkiksi sille, millaisissa poikkeusoloissa ja millä tavoin lainsäädäntövallan delegointia soveltaen perusoikeuksista voidaan poiketa. Näistä vaatimuksista on pidettävä kiinni, ja näin ollen valmiuslakia muutettaessa tulee kiinnittää huomiota perustuslain asettamiin sisällöllisiin vaatimuksiin. Tutkimuksessa tuodaan esille, minkälaisia sisällöllisiä muutoksia perustuslaki ja sen taustalla oleva kansainvälinen normisto edellyttävät valmiuslakiin. Nämä muutostarpeet koskevat poikkeusolomääritelmää, ennen kaikkea niin sanotun puhtaan taloudellisen kriisin osalta, sekä miltei kauttaaltaan laissa olevia delegointeja. Näiden kahden suuremman muutosehdotuksen ohella tutkimus osoittaa myös eräitä muita muutostarpeita. Lisäksi ottaen huomioon delegointia koskevat muutostarpeet, tutkimus tuo myös esille vaihtoehtoisen näkökulman siitä, kuinka delegointia ja niiden laajuutta koskevat ongelmat voitaisiin mahdollisesti ratkaista erilaisella sääntelymallilla.