Tämän arviointiraportin tavoitteena on tuottaa kattavaan analyysiin perustuva näkemys huoltovarmuusorganisaation toiminnasta, johtamisesta ja toiminnan vaikuttavuudesta kansallisessa huoltovarmuusjärjestelmässä sekä esittää johtopäätöksiä ja suosituksia näiden kehittämiseksi. Arviointi peräänkuuluttaa laaja-alaisempaa näkökulmaa huoltovarmuuteen. Koronakriisin kokemukset ovat vahvistaneet sen, mitä jatkuvasti kasvanut globaali keskinäisriippuvuus on antanut koko 2000-luvun ajan odottaa: varautumista ei voida tehdä enää kapeiden, toisistaan erillään olevien sektoreiden tai toimialojen näkökulmasta. Huoltovarmuuskeskus (HVK) profiloituu vahvasti elinkeinoelämän kanssa tehtävään yhteistyöhön jatkuvuuden hallinnassa. Tätä työtä toteutetaan pääasiassa poolitoiminnan kautta. Poolikeskusteluista ja kyselystä saadun palautteen perusteella HVK:n voidaan katsoa onnistuneen tässä tehtävässä kohtuullisen hyvin. Sen sijaan Huoltovarmuuskeskuksen yhteistyöstä ministeriöiden kanssa ei piirry kovin selkeää ja johdonmukaista kokonaiskuvaa. Selkeästi lakisääteisiä tehtäviä kattavien toimialojen kohdalla yhteistyö ministeriöiden kanssa on tiiviimpää. Muussa ministeriöiden varautumisen kehittämistoiminnassa Huoltovarmuuskeskus ei näyttäydy läheisenä kumppanina.

Arviointiraportissa kiinnitetään erityistä huomiota huoltovarmuusorganisaation ohjaukseen ja johtamisjärjestelmään. Nykyisellään ohjaus- ja päätöksentekojärjestelmä näyttäytyy jossain määrin jäsentymättömänä niin huoltovarmuuden tavoitepäätösten, työ- ja elinkeinoministeriön ja Huoltovarmuuskeskuksen tulosohjauksen kuin HVK:n hallituksen ohjausroolin osalta. Erityistä huomiota raportissa kiinnitetään huoltovarmuusrahaston varainkäytön avoimuuden puutteeseen. Ohjelmatoiminnan monivuotinen rahoittaminen rahaston kautta HVK:n hallituksen päätöksillä ei noudata valtion talousarviolain henkeä ja budjetin täydellisyysperiaatetta. Arviointiraportissa esitetään kolme ideaalimallia, joiden kautta suomalaista huoltovarmuusjärjestelmää olisi mahdollista kehittää tulevaisuudessa. Mallit ovat: 1) nykymalli pienin parannuksin, 2) Huoltovarmuusvirasto ja 3) Kansallinen varautumiskeskus. Kunkin mallin kohdalla on erikseen tarkastelu niiden vahvuuksia ja heikkouksia. Arviointiraportin lopussa on lisäksi 8 kehittämissuositusta, jotka ovat edellä kuvatuista malleista riippumattomia.