Selvityksessä käydään läpi Hollannin, Ruotsin, Tanskan ja Sveitsin selvitystyötä kansainvälisistä adoptioista. Kartoittamalla eurooppalaista keskustelua tavoitteena on tuottaa lisätietoa suomalaiseen aihetta koskevaan keskusteluun.

Selvitykset eroavat toisistaan tarkastelun laajuuden ja selvityksen laatineen tahon suhteen. Adoptoitujen aktiivisuus on ollut keskeinen selvitysten käynnistymisessä.

Selvitysten mukaan kansainvälisessä adoptiotoiminnassa on ollut vakavia laittomuuksia ja muunlaisia väärinkäytöksiä. Laajimmat ja systemaattisimmat epäkohdat ovat ajalta ennen Haagin adoptiosopimuksen voimaantuloa, jolloin nykyisenlaisia määritelmiä laittomista adoptioista ei ollut ja maiden lainsäädäntö oli nykyistä selkeästi ohuempaa tai puuttui kokonaan.

Tarkasteltujen maiden kansainvälinen adoptiohistoria on monin tavoin erilainen kuin Suomella, ja adoptiomäärät Suomea huomattavasti suuremmat. Suomen adoptiohistoriassa ei ole löydettävissä tilannetta, jossa laajamittaista adoptiotoimintaa olisi ollut hyvin ohuella sääntelyllä. Suomen erityispiirteisiin kuuluu myös pitkästä kotimaisesta adoptiotoiminnasta saatu kokemus.

Tällä hetkellä adoptiomäärät laskevat voimakkaasti. Adoptiokentän muutosten ja ilmenneiden epäkohtien johdosta eri maat pohtivat kansainvälisen adoptiotoimintansa organisoimista, minkä lisäksi ajankohtaisia ovat alkuperän selvittämiseen liittyvät kysymykset.