Selvityksessä tarkastellaan sopimuksellisuuden nykytilaa ja kehittämistä valtion ja alueiden sekä kaupunkien välillä.

Sopimuksellisuus on tuloksellinen, mutta myös raskas ja monimutkainen yhteistyön muoto. Näin ollen sopimusten ei katsota voivan resurssien puolesta muodostaa aluekehittämisen yhteistyön ydintä. Sopimuksia tulee kehittää kumppanuuden alueellisesti kohdennettuina erityistoimenpiteinä. Niiden vaikuttavuutta, strategisuutta, arviointia ja mittarointia tulee myös kehittää.

Valtion ja suurten kaupunkiseutujen ekosysteemisopimukset sekä MAL-sopimukset ovat vaikuttavimmat ja pisimmälle jalostuneet sopimukset. Etenkin MAL-sopimuksilla, mutta myös ekosysteemisopimuksilla, on vahva mielikuva-asema 'aitoina sopimuksina'. Ulosjäänti näistä sopimuksista koetaan suurena haasteena. Muut työkalut ja yhteistyön muodot jäävät nykyisellään näiden sopimusten varjoon. Laventamisen sijaan tulee syventää ja tehdä tunnetuksi muita mahdollisuuksia.

Sopimuksellisuuden merkittävyys ja vaikuttavuus pohjautuvat toimenpiteiden räätälöintiin ja alueelliseen kohdentamiseen. Valtion tulee syventää laajempaa kumppanuuspolitiikkaa ja tasaveroista vuorovaikutusta alueiden kanssa sekä viestiä erilaisista vaihtoehdoista ja niiden vaikuttavuudesta. Sopimusten tulee säilyä yhteistyön keinovalikoimassa, mutta niitä ei ole syytä mieltää yleiseksi ja kaikkiin tilanteisiin soveltuvaksi työkaluksi.