Vapaan sivistystyön esteettömyys -tutkimuksen tavoitteena oli selvittää esteettömyyden toteutumista kansalaisopistoissa ja kansanopistoissa. Tutkimus rajattiin niin, että opistojen esteettömyyttä tarkasteltiin erityisesti vammaisten ja erilaisten oppijoiden kannalta. Tutkimuksen kokonaisuus muodostui opistoille tehdystä esteettömyystutkimuksesta, kahdesta opiskelijoiden kokemuksia kartoittaneesta tutkimuksesta sekä kuuden opiston esteettömyyskartoituksesta. Tässä raportissa esitetään sekä kokooma projektin toteutuksesta ja tuloksista että yksityiskohtainen raportti opistoille tehdyn esteettömyystutkimuksen tuloksista.

Tutkimuksen lähtökohtana on ollut Yhdistyneiden kansakuntien vuonna 2006 hyväksymä vammaisten ihmisoikeussopimus, johon Suomikin on sitoutunut. Se velvoittaa viranomaisia ja koulutuksen järjestäjiä huolehtimaan siitä, että vammaisille tarjotaan samat mahdollisuudet koulutukseen osallistumiseen kuin muille kansalaisille. Esteettömyys on tutkimuksessa ymmärretty suhdekäsitteenä, jonka jäseninä ovat opistossa toimivat ihmiset, sen tarjoama opiskeluympäristö ja toiminnassa noudatetut käytänteet. Esteettömyys toteutuu, kun opiston toimintaa kehitetään hyödyntämään myös vammaisten ja oppimisvaikeuksisten opiskelijoiden ja opettajien kannalta parhaita toimintatapoja, välineitä ja palveluja. Siitä hyötyvät myös muut opistoyhteisön jäsenet.

Opistotutkimuksessa oli kuusi tutkimusongelmaa. Ne koskivat (1.) kansalaisopistojen ja kansanopistojen esteettömyyden yleisyyttä ja sisältöä, (2.) esteettömyyden kuvausrakennetta, (3.) mahdollisuutta muodostaa opistojen esteettömyystypologia, (4.) esteettömyyden selittymistä opistoa ja (5.) sen kotikuntaa kuvaavilla tekijöillä sekä (6.) Suomen suuralueiden (Etelä-Suomi, Länsi-Suomi, Itä-Suomi, Pohjois-Suomi) opistojen välisiä esteettömyyseroja.

Tiedot opistoista kerättiin kyselylomakkeella, jonka kysymykset koskivat opistojen rakennettua ympäristöä, opiskelua ja hallintoa. Lisäksi kysyttiin muutamia opistoa ja lomakkeen vastaajaa koskevia taustatietoja. Lomake lähetettiin kaikille Suomen kansalaisopistoille ja kansanopistoille (198+83=281), joista 231 (82,2 %) palautti lomakkeen viimeistään kolmannen kyselykerran jälkeen, joten kato oli 17,8 %.

Tutkimus osoitti, että useimmissa opistoissa oli selviä puutteita erityisesti vammaisten opiskelijoiden näkökulmasta, reilusti yli puolessa tarkastelluista esteettömyystekijöistä puutteita oli yli sadassa opistossa. Rakennetussa ympäristössä oli vakavia esteitä sekä tilojen liikkumisesteettömyydessä että näkemis- ja kuulemisympäristöjen esteettömyydessä. Joka toisessa opistossa vain noin puolet sisätiloista soveltui apuvälineen kuten esimerkiksi pyörätuolin tai rollaattorin käyttäjille. Induktiosilmukan käyttömahdollisuus oli alle kolmasosassa opistoista. Erilaisten oppijoiden kannalta tulkinta ei ollut yhtä selkeä. Opistokyselyn vastaajat arvioivat opetuksen esteettömyyttä hyvin myönteisessä hengessä ja opistojen vastaukset viittasivat muutenkin siihen, että henkilökunnan halukkuus ottaa vammaisuudesta ja oppimisvaikeuksista aiheutuvia tarpeita huomioon oli hyvä. Esteettömyyden huomioonottaminen näkyi kuitenkin suhteellisen heikosti opistojen hallinnossa, erityisesti opetushenkilöstön koulutuksessa, ohjeistuksessa ja tiedotuksessa. Kaikkien opistojen opettajat eivät saaneet kylliksi tukea esteettömän opetuksen toteuttamiseen.

Esteettömyyttä tarkasteltiin sekä yleisen esteettömyyden kannalta että monimuuttuja-analyyseilla muodostettua kolmitekijäistä kuvausrakennetta käyttäen. Rakenne koostui Hallinnon esteettömyydestä, Opetuksen esteettömyydestä ja Rakennetun ympäristön esteettömyydestä. Tutkitut opistot jakautuivat neljään esteettömyystyyppiin, jotka olivat Hallinnon esteettömyyden kärkityyppi, Opetuksen esteettömyyden kärkityyppi, Rakennetun ympäristön kärkityyppi ja Esteettömyyden keskityyppi. Kärkityyppiin kuuluminen kertoi opiston keskimääräistä paremmasta sijoittumisesta jollakin esteettömyyden alueella. Muutamat keskityyppiin sijoittuneet opistot olivat hyvin esteellisiä, mutta suuressa osassa esteettömyys oli tyydyttävällä tasolla. Yhtään täysin esteetöntä opistoa ei silti kärkityypeistäkään löytynyt. Opistotyyppien tarkastelu osoitti, että opetuksen esteettömyyden parannukset sekä rakennusten ja pihojen korjaukset eivät ilman hallinnon määrätietoista johtamista, aikatauluttamista ja motivointia sekä henkilöstön kouluttamista tuota vammaisten ja erilaisten oppijoiden kannalta esteetöntä opistoa.

Parhaat opiston esteettömyyden opistokohtaiset selittäjät olivat opiston tyyppi (kansalaisopisto / kansanopisto) ja opiston päätoimisen henkilöstön määrä. Tämä päti myös esteettömyystyyppeihin. Kansanopistot olivat esteettömämpiä kuin kansalaisopistot ja ne olivat myös yliedustettuina hallinnon esteettömyyden ja opetuksen esteettömyyden kärkityypeissä; rakennetun ympäristön kärkityypissä opistotyypeillä ei ollut eroa, mutta keskityypissä kansalaisopistoilla oli selvä yliedustus.

Opiston kotikuntaa kuvaavat tekijät eivät selittäneet johdonmukaisesti yleisen esteettömyyden tai sen osatekijöiden vaihtelua. Alueellinen tasa-arvo toteutui vapaan sivistystyön opistojen esteettömyyden osalta: suuralueiden välillä ei ollut havaittavissa selkeitä eroja opistojen esteettömyydessä.

Raportin lopussa esitetään suositukset vapaan sivistystyön esteettömyyden kehittämiseksi.