Haku

Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan laitosten tehtävät ja rakenteet Sote-uudistuksen ja maakuntauudistuksen tehtävien toteuttamiseksi

QR-koodi
Finna-arvio

Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan laitosten tehtävät ja rakenteet Sote-uudistuksen ja maakuntauudistuksen tehtävien toteuttamiseksi

Selvityksessä keskitytään pääasiassa THL:n tutkimustoimintaan, koska maakuntauudistuksen jälkeen sosiaali- ja terveystoimessa tarvitaan nykyistä enemmän ja uudenlaista tietoa. Sosiaali- ja terveysministeriön toimialueella tehtävä tutkimus on liian kaukana päätöksenteosta, jolloin tutkittu tieto ei välity päätöksentekoon eivätkä päätöksenteon ongelmat tutkimukseen. Uudessa tilanteessa THL tarvitsee enemmän talouden asiantuntemusta. Yhteydenpitoa Valtion taloudelliseen tutkimuskeskuksen ja akateemisten taloustutkijoiden kanssa tulisi lisätä. Soininvaara esittää perustettavaksi maakuntien sosiaali- ja terveyspalvelujen tutkimuslaitosta (Masote) tehtävänään tuottaa tietoa sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottavuuden ja vaikuttavuuden parantamiseksi. Se sijoittuisi viidelle yliopistopaikkakunnalle. THL:n tutkimustoiminnan tulee painottua erityisesti maakuntien toiminnan auditointiin, Sote-uudistuksen taloudellisiin pelisääntöihin ja terveyden edistämiseen. Sosiaalisen eriytymisen tutkimuksessa painopistettä tulee siirtää kausaalisuhteisiin ja interventioiden vaikuttavuuteen. Valviran tehtävänä on seurata palvelulupausten täyttymistä sote-keskusten toiminnassa. Työterveyslaitos tulee siirtää työmarkkinajärjestöjen vastuulle. Työturvallisuuskeskus yhdistetään Työterveyslaitokseen. Fimean päätoimipiste säilyy Helsingissä, mutta sen nykyiset toiminnot Kuopiossa jatkuvat. Kansallisen neurokeskuksen päätoimipiste perustetaan Kuopioon. Valviran yhdistetään suunniteltuun valtioneuvoston yhteiseen valtakunnalliseen lupa-, ohjaus- ja valvontavirastoon, mikäli virasto toteutuu riittävän laajana. Nykyinen toiminnan päällekkäisyys aluehallintovirastojen kanssa tulee samalla purkaa.

Tallennettuna:
Kysy apua / Ask for help

Sisältöä ei voida näyttää

Chat-sisältöä ei voida näyttää evästeasetusten vuoksi. Nähdäksesi sisällön sinun tulee sallia evästeasetuksista seuraavat: Chat-palveluiden evästeet.

Evästeasetukset