Liikenteen verotusta pyritään muuttamaan ”käyttäjä maksaa” ja ”saastuttaja maksaa” -periaatteita noudattavaksi. Henkilöautoilun kustannukset voivat tulevaisuudessa riippua yhä enemmän siitä, millä tiellä ajetaan ja mihin aikaan. Tiedon tarkkuus eri tieosuuksien todellisista eroavaisuuksista on kuitenkin usein suurpiirteistä. Hinnoittelun muuttumisen ohella liikenteen päästöjen vähentämistä haetaan tekniikan avulla.

Kestävän liikenteen aikaansaaminen on ollut länsimaisen liikennesuunnittelun tavoitteena 1900-luvun loppupuolelta saakka. Pyrkimyksenä on saavuttaa sellainen liikennejärjestelmä, joka ei hankaloita tulevien sukupolvien mahdollisuuksia täyttää omia tarpeitaan. Liikenteen toimivuuden yhteys taloudelliseen menestykseen asettaa haasteensa kestävyyden luomiselle. Kaupunkiliikenteen ikuinen dilemma on tieverkon kapasiteetin määrä ja laatu suhteessa kysyntään. Saavutettavuus pyritään turvaamaan, mutta parempi infrastruktuuri myös usein ruokkii henkilöautoilun kasvua. Kun tieverkon paikallinen kantokyky on hetkellisesti koetuksella, syntyy ruuhkia. Alhaiset keskinopeudet heikentävät liikenteen energiatehokkuutta.

Tässä tutkielmassa esitellään GPS-aineistoa hyödyntäen luotu Oulun seudun henkilöautoliikenteen CO₂-päästömalli, ja sen pohjalta tehdyt havainnot alueellisista energiatehokkuuseroista. Oulun keskusta-alueella henkilöautolla liikkuminen on epätehokasta. Liikenteen sujuvuus näyttelee suurta roolia tieosuuskohtaisissa vertailuissa. Työmatkaliikenteen säännöllistä ruuhkautumista kannattaa suitsia erinäisillä toimilla, kuten työajan joustoilla. Kasvava väestö lisää painetta liikennejärjestelmälle. Riippumatta käytettävän energian lähteestä on tehokkuuteen pyrkiminen aina kannattavaa. Pelkkä kapasiteetin kasvattaminen ei kuitenkaan ratkaise liikenteen energiatehokkuusongelmia.