Tässä Pro gradu -tutkielmassa perehdytään siihen, minkälainen yhteys Suomessa esiintyvillä jättiläistarinoilla on kiinteisiin muinaisjäännöksiin, kulttuurihistoriallisesti merkittäviin luonnonmuodostelmiin tai keskiaikaisiin kirkkoihin. Tarkoituksena on selventää miten tarinat liittyvät kohteisiin, ja millaisia eroja arkeologisilla kohteilla ja tarinoilla on alueellisesti suhteessa toisiinsa ja paikannimistöön. Tutkimusta tarinaperinteen ja arkeologisten kohteiden yhteenliittymisestä ei ole maassamme juurikaan tehty. Tutkielmaa varten analysoitiin 52 Suomesta löytyvää jättiläistarinaa. Jättiläistarinat luetaan aitiologisiin kiertotarinoihin eli paikkojen syntyä selittäviin tarinoihin. Tarkoituksena on avata tarinoiden ajoittamisen ongelmallisuutta suhteessa arkeologiaan, tarinoiden syntyä, muovautumista ja kohdesidonnaisuutta sekä näiden vaikutusta toisiinsa pitkällä aikavälillä. Lisäksi käydään läpi, kuinka tarinat kohteineen ovat osa historiaa ja kulttuuriperintöä. Tarkastelussa on myös ihmismielen maisema- sekä paikkakäsityksiä, sekä kuinka meemiteoria toimii jättiläistarinoissa, ja tätä kautta tarinoiden kehittyminen, eläminen ja osittainen katoaminenkin. Lisäksi tutkielmassa käydään läpi jättiläisiin liitettävää paikannimistöä. Tarinat on koottu perinnekirjoista, kansanperinteen kokoomateoksista ja internetistä. Kohteiden paikantamisessa kartalle on käytetty internetin karttaohjelmia, ja paikannimistön tutkimisessa Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen Paikannimikartastoa.

Jättiläistarinat olivat yleinen ilmiö vielä muutama vuosisata sitten, ja tarinoihin uskottiin. Ihmisen maailmankuva oli huomattavasti suppeampi, ja tarinoille oli mielessä, perheessä, yhteisössä ja kulttuurissa oma paikkansa. Jättiläismeemi eli voimakkaana talonpoikaisessa yhteisössä, mutta se ei ole täysin kadonnut vieläkään. Nykyään tarinat ja tarinakohteet ovat merkittävä osa kansanperinnettä. Tarkan tiedon puute liitti jättiläistarinat muinaisjäännöksiin ja tarinat olivat tavallaan aikansa arkeologista tulkintaa. Tarinat myös nimesivät paikkoja.

52:sta tarinasta 40 on Museoviraston muinaisjäännösrekisterissä ja 13 liittyy kirkkoon. Kirkot pois lukien lähes kaikissa on lisäksi jonkinlainen huomiota herättävä luonnonmuodostelma. Yleisimmät jättiläistarinoihin liitettävät muinaisjäännökset ovat jätinkirkot, röykkiöt, jatulintarhat, kuuluisat siirtolohkareet, asuinpaikat, kuopanteet ja kivikirkot. Tutkielman tuloksena tarinoiden voidaan sanoa liittyvän kiinteisiin muinaisjäännöksiin, mutta yhteenliittyminen ei ole niin yleistä, kuin alkuasetelma olisi antanut ymmärtää. Alueelliset erot Suomen sisällä ovat huomattavat. Merkittävää on tarinoiden jakautumisen erilaisuus idässä ja lännessä, sekä vaihtelut tarinoiden liittymisessä arkeologisiin kohteisiin etelässä ja pohjoisessa. Samantyylisiä kiertotarinoita tunnetaan ympäri Suomen, mutta erot tarinoissa osana kansanperinnettä, paikannimistöä tai arkeologiaa ovat kuitenkin huomattavat. Jättiläistarinoihin liitettäviä kohteita voidaan pitää myös jonkinlaisena rajana normaalin elämän ja yliluonnollisen välillä. Jatkotutkimuksen kannalta tarpeellista olisi perehtyä kansankeruuarkiston materiaaliin, jotta kattavampi tarina-aineisto saataisiin analysoitavaksi.