Seosrehuruokinnassa eli aperuokinnassa kaikki ruokinnassa käytettävät karkea- ja väkirehut, tai osa niistä sekoitetaan yhdeksi mahdollisimman tasaiseksi seokseksi seosrehusekoittimen avulla. Seosrehuruokinta on ihanteellisessa tilanteessa työtä helpottava, ruokintakustannuksia laskeva ja tehokas ruokintamenetelmä etenkin suurten eläinmäärien ruokinnassa.

Seosrehuruokinnan käyttöön kuitenkin liittyy ongelmia. Yksi ongelmista on se, että eläimille syötettävä rehu poikkeaa suunnitellusta seosrehureseptistä, jolloin tuotoksessa saattaa näkyä vaihtelua. Syy tähän on se, että seosrehu on epätasaista ruokintapöydän eri osissa, jolloin eri eläimet syövät erilaatuista rehua. Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on tutkia seosrehun tasalaatuisuutta ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Tarkoituksena on tutkia appeen fysikaalista ja kemiallista vaihtelua eri valmistupäivien välillä ja eri tiloilla. Selvitettiin myös miten aperesepti toteutui ruokintapöydällä. Tarkoituksena on myös saada lisätietoa seosrehusta ja sen kannattavuudesta.

Opinnäytetyö toteutettiin Raisioagron toimeksiantona. Opinnäytetyön teki kaksi agrologiopiskelijaa. Se koostuu kahdesta osasta, tutkimuksesta ja kirjallisesta teoriaosuudesta. Tutkimus tehtiin kenttätutkimuksena kesän 2015 aikana, jolloin opiskelijat kävivät kymmenellä eri maitotilalla kahdesti muutaman kuukauden välein ja keräsivät rehunäytteitä. Rehunäytteitä kerättiin yhteensä 80, joita tutkittiin fysikaalisesti seulomalla sekä analysoimalla ruokinnan kannalta oleellisia parametrejä. Rehut analysoi Eurofins Scientific laboratoriokonserni.

Lisäksi tiloilta kerättiin perustietoja kuten nurmenkorjuumenetelmä, siilomalli, eläinmäärä, rehuanalyysit kotoisista rehuista ja aperesepti. Seosrehun valmistusmenetelmiä ja -laitteita tarkasteltiin sekoitusajan ja sekoituslaitteiden ominaisuuksien osalta. Tilakäynnillä mitattiin myös ruokintapöydän pituus tai ruokintapaikkojen lukumäärä ruokintapöydällä sekä makuuparsien lukumäärä. Karjaa tarkasteltiin maitomäärän ja -pitoisuuksien sekä keskimääräisen poikimavälin osalta.

Tilojen antamia rehuanalyysejä, seosrehureseptejä ja apesatseista otettuja näytteitä vertailemalla pystyttiin arvioimaan kuinka syötetty rehu vastaa apereseptin odotettua ravinnetasoa. Fysikaalisen seulonnan tuloksista todettiin, että tietyt valmistus- ja nurmenkorjuumenetelmät vaikuttavat rehun partikkelikokoon. Laboratoriosta saatuja rehuanalyysejä tarkastelemalla todettiin, että varsinkin pienet rehukomponentit sekoittuvat usein epätasaisesti apesatsin sisällä. Jätettä ja varsinaista rehua vertailemalla havaittiin myös, että lehmät pystyvät lajittelemaan rehusta pienet komponentit.